Osallisuutta, koulumummoja, koulupappoja

Lasten ja nuorten arkeen on löydettävä pikaisesti uusia ratkaisuja moniin hyvinvointivaltiomme ongelmiin. Rahat eivät riitä enää kaikkeen nykyiseen ja lisääntyvään palvelutarpeeseen, yhteiskunnan palvelu- ja muut rakenteet, työ ja perhemallit muuttuvat ja sirpaloituvat. Samanaikaisesti ihmisten välinen vuorovaikutus sekä osallisuuden tunne kapenevat huolimatta monista uusista mahdollisuuksista. Myös tunne arjen turvallisuudesta heikkenee ja askarruttaa meitä.

Tarvitsemme erityisesti lasten ja aikuisten välisen vuorovaikutuksen ja yhteisten kokemusten vahvistamista, ylisukupolven välisiä kohtaamisia. Tämä tulee vahvasti esille myös opinnäytetyössäni, jonka tein yhdessä Petrus Väärälän kanssa. Aiheena oli osallisuuden edistäminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä.

Mahdollisuuksia on monia

Meillä on monia arkisia ja helppoja mahdollisuuksia parantaa asioiden tilaa. Koulu on lapselle ja nuorelle tärkeä kasvu- ja kehitysyhteisö, jossa he viettävät suuren osan ajastaan. Voimme monin tavoin lujittaa koulun, ympäristön yhteistyötä ja vuorovaikutusta. Samanaikaisesti voimme lisätä lasten, nuorten ja aikuisten olemassa olevan asiantuntijuuden käyttöä, osallisuutta ja myös turvallisuuden tunnetta.

Tarvitaan uutta ajattelutapaa sekä hieman rakenteita ja toimia niin Helsingin kaupungin opetusvirastossa kuin koulun arjessakin. Opetusvirastolla ei ole pitkän aikavälin strategiaa, kuten suurimmalla osalla Helsingin virastoista on. Strategiaa tarvitaan ja sen laadinnassa on hyödynnettävä vuoropuhelua koululaisten, opettajien ja sosiaali- ja terveysviraston ammattilaisten välillä. Näin on mahdollista synnyttää uusia, helsinkiläisiä innovaatioita.

Kaikki eivät ole koulukunnossa

Koulun koko henkilökunnan tulee olla tietoisia oppilaiden hyvinvointihaasteista. Opinnäytetyömme tutkimusosuus vahvisti yleistä käsitystä oppilaiden hyvinvoinnin tarpeesta. Eräs haastateltu kuvasi, tilannetta niin, etteivät kaikki oppilaat ole koulukunnossa. Nämä oppilaat tarvitsisivat arkeensa vahvempaa tukea aikuisilta.

Olisikin tärkeä luoda mahdollisuuksia kiinnittää erilaisia palveluita ja toimijoita, ihmisiä yhteisöön ilman yksilön kontrolliksi ja itsekontrolliksi asenteellista lisäämistä. Koulun opetustyön rinnalle pitäisi kehittyä myös moniammatillista sosiaali- ja terveystyötä oppilaiden hyvinvointia edistämään.

Koulu kasvattajana

Keskustelujen ja haastattelujen perusteella henkilökunnan saumaton yhteistyö osallisuuden edistämiseksi koetaan kuitenkin usein vaikeaksi. Osa palveluista, esimerkiksi kouluruokailu, tuotetaan ostopalveluna. Kaikkia koulussa työskenteleviä ei myöskään ole valmennettu tai koulutettu oppilaan kohtaamiseen.

Kilpailutuskriteerien yhteydessä olisikin mahdollista määritellä jotkin pedagogiset vähimmäisvaatimukset myös muulle kuin opetus- ja ohjaushenkilöstölle. Myös siivooja ja vahtimestari ovat tärkeitä koulun arjen kasvatustyössä. Uusi lainsäädäntö tukee sosiaalisten ehtojen sisällyttämistä kilpailutukseen. Ajatus koko koulusta kasvattajana voisikin kuulua jokaisen uuden työntekijän perehdytykseen.

Yhteishengen nostattaminen on tärkeä osa osallisuuden kokemuksen lisäämistä. Osa opettajista kaipasi me-hengen kasvattamista ja vaalimista, mutta resurssien niukkuus estää yhteishenkeä luovien ja ylläpitävien tilaisuuksien järjestämisen. Tähänkin saattaisi helpotusta löytyä moniammatillisen yhteistyön kautta. Esimerkiksi sosiaalialan opiskelijat voisivat osana opiskelua järjestää osallisuutta ja yhteishenkeä edistäviä tilaisuuksia.

Koulumummot ja koulupapat - teitä tarvitaan

Aikuisten ja sukupolvien välisten kohtaamisten merkitys oppilaiden arjessa on tärkeää. Eräässä haastattelussa nousi esiin koulumummojen tarpeellisuus. Koulussa voitaisiin tehdä yhteistyötä sellaisten aikuisten kanssa, jotka ovat jo siirtyneet pois työelämästä. Esimerkiksi eläkejärjestöjen tai monipuolisen palvelutalon päivätoiminnan asiakkaissa on hyväkuntoisia, motivoituneita ihmisiä, jotka haluaisivat tehdä jotain hyödyllistä. Ajatus on ajankohtainen, sillä ihmiset elävät pidempään ja terveempinä kuin ennen.

Koulumummo ja -pappa ajatukselle löytyy tukea myös opetuslautakunnasta, jonka jäsen Nasima Razmyar kirjoitti blogissaan, että aikoo jättää asiasta valtuustoaloitteen Helsingin kaupungin valtuustolle. Razmyar perustelee koulumummojen tarpeellisuutta: "He ovat mukana oppilaiden koulupäivässä, auttavat ja kuuntelevat, ovat läsnä".

Heitän haasteen, koulun henkilökunta, mummot ja papat ottakaa haaste vastaan ja aloittakaa yhteistyö Koillis-Helsingissä. Esimerkiksi Hiidenkiven koulun läheisyydessä toimii aktiivisia eläkejärjestöjä sekä Syystien monipuolinen palvelukeskus. Jakakaa arvokasta elämän kokemustanne tuleville sukupolville ja nauttikaa siitä myös itse.  Menkää oppilaiden arkeen ja olkaa vahvasti lähellä. Aikuisten vahvempi läsnäolo on tapa edistää oppilasosallisuutta. Ihania kohtaamisia yli sukupolvien.

Mirka Vainikka

kirjoittaja on helsinkiläinen sosionomi, joka teki ylemmän ammattikorkeakoulututkinnon opinnäytetyön yhdessä Petrus Väärälän kanssa aiheena osallisuuden edistäminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä.

Lue koko opinnäytetyömme -Oppilaiden osallisuuden vahvistaminen Hiidenkiven peruskoulussa opettajien työtapoja kehittämällä

Puolitoista vuotta haasteita, oivaltamista ja onnistumisen iloa - Opiskelijatarinani yamk -ajalta

Puolitoista vuotta haasteita, oivaltamista ja onnistumisen iloa - Opiskelijatarinani

Nyt valmistumiseni häämöttää. Olen ottanut monta opinaskelta kuluneen puolentoista vuoden aikana. Mieleeni palaa useat tehtävät, tentit ja oivallukset. Olen oppinut, kuten koulun penkillä yleensä tapahtuu. Tosin ennen kaikkea olen oppinut itsestäni ammattilaisena ja osana ympäröivää yhteiskuntaa. Monet asiat ovat edenneet suunnitelmallisesti, mutta kuten elämässä yleensä, yllätyksiäkin on ollut. Oppimistarinani saattaa kuulostaa poukkoilevalta, sillä sitä se on ollut. Moni oppimisprosessi on hautunut mielessäni samanaikaisesti, kun olen priorisoinut erilaisia tehtäviä välillä palautuspäivien ja välillä oman mielenkiintoni perusteella.

Haasteita

On ollut mielenkiintoista lukea opintojen alkuvaiheen kirjoituksia: ” En ole vielä ehtinyt jäsentää ajatuksia. Epäilen, ettei tänä syksynä siihen ole aikaa. On priorisoitava. Vaikka ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot nousevat priorisointilistallani korkealle, korkeimmalla on perheeni hyvinvointi kuten aina. Myös työpaikan arjen on rullattava. Jos haluan hoitaa opintoni, työni, perheeni ja poliittiset luottamustehtävät hyvin, hoidan asian kerrallaan.” Tämä on ollut toimiva ajattelu tapa. Itse asiassa jälkiviisaana on ihana oivaltaa, että olen ollut taituri asioiden yhteensovittamisessa jo ennen koulutusta. Tosin tätä en ollut koskaan ennen huomannut.

Muistan useita luentoja, jolla kirjoittelin blogiini, tein tehtäviä ja yms. Poikkeuksena aikaisempiin opiskeluihin, nyt moni on keskeyttänyt minut ja ihmetellyt, kuinka hoidan monia asioita samanaikaisesti. Moni sanoo, ettei ihminen kykene ns. atk- termein moniajoon. Kuitenkin ihmisen aivoissa tapahtuu silloinkin, kun emme niin ole päättäneet. Monesti olen lukenut tehtävien annot läpi. Oivallus, miten tehtävän teen, on tullut huomaamatta esimerkiksi lenkkipolulla.

Kauan ei kyllä jaksa suorittaa montaa asiaa samanaikaisesti, sillä se vie voimia. Esimerkiksi englannin luennolla, yksi opettaja koputti selkääni ja totesi, että mitä teet. Koin kiinnijäämisen tunteen, ihan kun peruskoulussa. Sanoin: ”Jotain tämänlaisia omia muistiin panoja.” Takaa ei tullutkaan nuhtelua, vaan kehu siitä, että olin kirjoittanut suomeksi aiheesta tekstin ja osallistuin keskusteluunkin. Jäinkin pohtimaan omaa tyyliäni keskittyä ja toimia tilanteissa. Opiskelujen aikana opin ehkä eniten itsestäni oppijana, sosiaalialan ammattilaisena ja kyvystäni keskittyä sekä toimina useissa erilaisissa elämäni rooleissa.

Haasteita on opintojen, työn, perheen ja politiikan yhteensovittamisessa ollut. Liikaa en voi kiittää läheisiäni, miestäni ja lapsiani. Jos ennen jokaisen menestyvän miehen takana oli nainen, nykypäivänä ainakin minun onnistumiseni takana on mieheni. Joka ei suostu alistumaan, vaan joka vaatii sen, mitä hänelle kuuluu. Samoin lapseni kertovat suoraan, jos äiti elää liian vauhdikkaasti. Otan aina perheen viestit vakavasti. Uskonkin kiireisen työ- ja opiskeluelämän rinnalla välttämättömyydeksi sen, että välillä laitetaan läppärit kiinni ja keskitytään yhdessä olemiseen. Ihminen tarvitsee toisen ihmisen läsnäoloa. Mielen levon jälkeen työskentely on taas tehokkaampaa.

Oivaltamista

Muistan ensimmäiset tunnit, kun meille kerrottiin, että noin yksi luokalta valmistuu puolessatoista vuodessa. Ajattelin tuolloin, että minun on oltava meidän luokalta se yksi. Päätin uskoa itseeni ja toimia niin, että valmistun minimiajassa. Syynä oli tieto siitä, että aloitan Helsingin kaupunginhallituksessa tammikuussa 2015 ja tuolloin minun on oltava valmis. Huomasin oman kunnianhimoni ja rohkeuteni asettaa itselleni korkeitakin tavoitteita. Näin ei ole aina ollut. Hyvä tasapainoinen ja toinen toisiamme arvostava tapa elää, on vahvistanut omaa itseluottamustanikin.

Sosiaalialan ylempiammattikorkeakoulututkinto on ollut vaativa. Opintojen aikana olen varmistunut siitä, että tutkinnolla on paikka tulevaisuuden työelämässä. Jo nyt osa opiskelukavereistani on saanut uuden työn. Itsekin eteeni tuli jo syksyllä uusia haasteita työelämässä. Uskon, ettei niitä olisi tullut, mikäli en olisi pohtinut työtäni opintojen aikana laajemmassa kontekstissa.
Sosionomina olen oppinut vahvemmin luottamaan visioihini sekä ymmärtämään rajoja asioissa, jotka pitää olla työelämässä kunnossa. Olen oppinut erottamaan ns. isot ja pienet asiat. Olen seurannut aktiivisemmin Helsingin kaupungin tasolla strategia johtamista ja haastanut työryhmääni pohtimaan, mitä strategiat tarkoittavat käytännössä. Olen innostunut työstäni ja sen kehittämisestä uudella tavalla.

Onnistumisen iloa

Nyt olen iloinen, että opintoni ovat edenneet ja loppu häämöttää. Ajoittain tuntuu uskomattomalta, että olen tehnyt lukuisan määrän tehtäviä ja lukenut tentteihin yöllä perheeni nukkuessa. En nimittäin ole halunnut istua läppärillä kotona ollessani. Ajoittain pohdin, miten silmäni ovat pysyneet auki. Ehkä kyseessä on ollut se, että opiskeltavat asiat ovat olleet mielenkiintoisia ja sopivan haastavia. Lisäksi oma työyhteisöni on hyötynyt opinnoistani ja työtämme on sanoitettu, nimenomaan erilaisten oppimistehtävien avulla. Tämä on motivoinut myös minua.
Eräässä blogikirjoituksessani lainasin Pekka Sydänmaanlakkaa (2012): ”Luovuus on kykyä nähdä asioita uusista näkökulmista sekä rakentaa jotakin uutta, omaperäistä ja toimivaa.” Koen omassa työssäni jo nyt soveltaneeni tätä ajatusta. Opiskeluni seurauksena ammatillisuuteni on kasvanut, olen oppinut hahmottamaan kokonaisuuksia ja niiden yhteyttä käytännön työelämään sekä kehittämään työtäni jatkossa. Haluan säilyttää luovuuteni työssäni ja toimia jatkossakin kehittäen sosiaali- ja terveysalan käytäntöjä entistä toimivimmiksi asiakkaiden hyväksi.

Olen tyytyväinen sosiaalialan ylemmän ammattikorkeakoulun koulutusohjelmaani ja tulen olemaan ylpeästi sosionomi (YAMK). Toivotaan, että yhteiskuntakin oppii ymmärtämään tämän tutkinnon hienouden.


Lähde:
Pentti Sydänmaanlakka. Älykäs johtaminen 7.o – Miten kasvan viisaaksi johtajaksi? 2012. Talentum.