Opinnäytetyön eettiset lähtökohdat Hirsjärven, Remeksen & Sajavaaran mukaan

Pohdin opinnäytetyöni eettisiä lähtökohtia tässä vaiheessa Hirsjärven, Remeksen & Sajavaaran kirjan Tutki ja Kirjoita pohjalta. Selvää minulle on jo entuudestaan se, että tietoon, muihin tutkijoihin ja tutkittaviin tulee suhtautua kunnioittavasti. Eettistä pohdintaa tulee tehdä koko opinnäytetyön prosessin ajan. Liikaa eettisyyttä ei voi pohtia.

Lähtökohtana tutkimuksessa on ihmisarvon kunnioittaminen. Hyvään tieteelliseen käytäntöön kuuluu, että tutkijat noudattavat yleistä huolellisuutta ja tarkkuutta tutkimustyössä. Eettisesti kestävä tiedoinhallinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmät sekä avoimuus ovat asioita, joita tutkijan tulee noudattaa. Muiden tutkijoiden työhön ja saavutuksiin tulee suhtautua kunnioittaen muiden työtä sekä antaa muiden tutkijoiden työlle niille kuuluvan arvon. (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2010: 23-25.)

Tutkimuksen tulee olla suunniteltu, toteutettu ja raportoitu yksityiskohtaisesti sekä tieteelliselle tiedon tavoitteiden mukaisesti. Työssä tulee noudattaa hyviä hallintokäytäntöjä ja tutkimukseen osallistuvilla ihmisillä olla annettuna asiaan perehtyneenä annettu suostumus. (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2010: 24-25.) Nyt laadimme tutkimussuunnitelmaa ja kun se on tehty huolellisesti, pyydämme tutkimusluvan opetusvirastolta.

Perehtyneisyys varmistettiin jo varhaisessa vaiheessa, kuten Hirsjärvikin kuvaa sitä, niin että kaikki tärkeät näkökulmat, mitä tutkimuksessa tulee tapahtua tai mitä tutkimuksen kuluessa saattaa tapahtua, paljastettaan tutkimushenkilöille varhaisessa vauheessa. Varmistamme, että henkilöt saivat tämän informaation ja heiltä pyydettiin suostumus osallistua tutkimukseen kirjallisena. Jokaisen tutkimuksen henkilö antoi suostumuksensa vapaaehtoisesti. (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2010: 25.)

Tieteellisesti tutkimuksen teossa keskityimme ja sitouduimme yleisiin tutkimuksiin liittyviin periaatteisiin, joita on Hirsjärven et al. mukaan se, ettei omaa tai toisten tekstiä plagioida, tuloksia ei yleistetä kritiikittömästi, että raportoinnissa pyritään totuudenmukaisuuteen ja että toisten tutkijoiden osuutta ei vähätellä. (Hirsjärvi, Remes,& Sajavaara 2010: 26-27.)

 

Tutkimuksen suunnittelussa jaoimme ajatuksiamme, pohdimme eettisiä näkökulmia liittyen teoreettiseen viitekehykseen kuin tutkimuksen metodivalintoihin. Tutkimuksen nojaamaan tietoon suhtauduimme kriittisesti. Etenkiin internet lähteet sekä niiden asiallisuus arvioitiin ja arvioidaan huolellisesti. 

Tässä vaiheessa, kun opinnäytetyömme käynnistyy. On etu, että teemme opinnäytetyömme yhdesä opiskelukaverini kanssa. Se tukee eettistä toimintaa ja yhdessä asioita pohdittaessa näkökulmat laajenevat. 

Lähteet

Hirsjärvi, Sirkka - Remes, Pirkko - Sajavaara, Paula 2010: Tutki ja Kirjoita. Kustannusyhtiö Tammi.

Ajatuksiani Elina Aaltion kirjasta: Hyvinvoinnin uusijärjestys

Elina Aaltion kirja Hyvinvoinnin uusi järjestys on seuraava opiskeltava tenttikirjani. Tämä sopii hyvin, koska tunnen Elinan ajattelua ja kunnioitan hänen työtään. En siis suhtaudu objektiivisesti tenttikirjaani, vaan odotan oivaltavia ajatuksia. Aaltion kirja kyseenalaistaa hyvinvointipalveluiden nykymallin. Sen mukaan hyvinvointi ei ole vain aineellista hyvinvointia. Kirjan mukaan hyvinvointi ei synny kilpailuttamalla. Hyvinvointi edellyttää yhteistyötä päättäjiltä, palveluiden tuottajilta ja asiakkailta. Kaikilta ihmisiltä.

Elina Aaltion mukaan: ”Ihmisten persoona ja kuhunkin elämäntilanteeseen liittyvä palvelutarve ovat monimuotoisten kehityskulkujen tulos. Jotta kulloiseenkin palvelutarpeeseen voidaan vastata, ihminen on kohdattava palveluissa yksilönä.” Omassa työssäni olen huomannut, että jokainen palvelun käyttäjän, huumekuntoutuja, tulee kohdata yksilönä ja palveluntarpeen takaan on erilaiset elämänpolut ja kokemukset, jotka vaikuttavat asiakkaan palvelutarpeeseen. Ilman kovia elämän kokemuksia harvan elämän polku olisi kuljettanut huumekuntoutukseen. Useilla asiakkaistani on kokemuksia elämän polulta kaltoin kohtelusta, itsetunnon lyttäämisestä, rajusta väkivallasta, seksuaalisesta hyväksikäytöstä tai kaikesta edellistä yhdessä.

Kirjan ajatus ihmisarvoisen elämän turvaamisesta koskettaa myös heitä, jotka eivät pysty itse taistelemaan etujensa puolesta. Tämä on kestävä lähtökohta yhteiskunnan tasapainon ja oikeudenmukaisen kehityksen turvaamiseksi. Etenkin, koska tässä yksilöllisessä ajassa korostuu omista asioista huolenpito ja hyvinvointipalveluihin kohdistuva yhteiskuntakritiikki. Kritiikki on tärkeää, jotta voimme kehittää palvelujamme, mutta sen rinnalle tarvitaan uutta yhteisöllisyyttä ja huolenpitoa yhteiskunnallisesti heikommassa asemassa olevista.

Uuden palvelujärjestelmän periaatteellisiksi lähtökohdiksi Aaltio määrittelee kahdeksan kohtaa. Aaltion mukaaan:

1)    Hyvinvointi on osallistumista ja vapautumista, mikä tarkoittaa yksilön mahdollisuutta osallistua, tehdä omaa elämäänsä ja elinympäristöänsä koskevia valintoja, toimintakykyä, poliittisia oikeuksia ja eminsipaatiota.

2)    Oikeudenmukaisuus edellyttää hyvinvoinnin jakautumista tasa-arvoisesti. Yhteiskunnan tulee tarjota yksilölle mahdollisuus kehittyä ja kasvaa oman yhteisönsä jäsenenä ja tuettava yksilöiden hyvinvointia koko elämän kaaren ajan.

3)    Kokonaisvaltainen ja kollektiivinen hyvinvoinnin lisääminen on hyvinvointipalvelujärjestelmän tavoite nykyisen työllistymiseen ja kurjuuden poistamiseen keskittyvän palvelujärjestelmän tilalle.

4)    Hyvinvointipalveluista tulee kehittää osallistavia, dialogisia ja niiden on oltava yksilöllisiä. Palvelun käyttäjänä Ihminen on kohdattava yksilönä ja hänet tulee nähdä, kuulla ja ottaa vakavasti.

5)    Hyvinvointipalveluiden tulee olla tasa-arvoisia ja palvelujärjestelmän tulee olla tasa-arvoisesti kaikkien käytettävissä.

6)    Demokraattinen päätöksen teon tulee olla lähempänä ihmistä ja järjestämisvastuun tulee olla kunnalla. Ihmiset käyttävät demokraattista valtaa.

7)    Kehysbudjetointi menettelystä on luovuttava ja resurssit tulee määrätä palveluiden sisällöllisestä mielekkyydestä käsin. Käsitys julkisen kulutuksen rajoista on syytä kyseenalaistaa.

8)    Ihmisten toiminnan on kunnioitettava muiden ihmisten ja ympäristön hyvinvointia sekä huomio on kiinnitettävä talouden vakauteen, jota hyvinvoinnin edistäminen edellyttää.

(Aaltio 2013: 81-103)

Aaltion ajatus tasa-arvoisesta, hyvinvointia lisäävästä mallista palvelujärjestelmässä, josta hyötyvät niin yksilö kuin yhteiskunta, on ihailtavan ideologinen. Siihen on syytä pyrkiä, vaikka tiedämme, että käytännössä tämän mallin toteutuminen vaatii suuria ponnistuksia ja laajempaa oikeudenmukaisuus pyrkimystä yhteiskunnallisesti ajateltuna niin käytännön kuin päätöksenteonkin tasolla.

Aaltion mukaan palveluiden sisältöä koskeva lainsäädäntö on paljon parempi kuin ne käytännöt, joilla lakia sovelletaan. Yhdyn tähän Aaltion ajatukseen ja toivon, että kestävyysvaje voivottelun sijaan siirrymme toimimaan kuntatalouden vakautta edistäen. Muistutuksena vielä se, että tätä työtä tehdään nyt ympäri Suomen maan ja oma kotikuntani Helsingin talous on vakaa. Helsingissä kyse onkin halusta muuttaa ajatuksia kohti hyvinvoinnin uutta järjestystä.

Nyt onkin syytä pysähtyä pohtimaan käytännön sosiaali- ja terveysalan työtä, eikä jumittua odottelemaan suuria uudistuksia. Työkäytännöt voivat nimittäin kehittyä, huolimatta esimerkiksi sote -uudistuksesta. 

LÄHTEET:

Aaltio Elina. Hyvinvoinnin uusi järjestys. 2013. Gaudeamus. Helsinki.

Ajatuksiani koskien Virpi Pöyhösen väitöstutkimusta

Saimme tehtäväksi tehdä referaatin valitsemastamme väitöskirjasta. Valitsin väitöstutkimukseksi Virpi Pöyhösen väitöskirjan Defending behavior in bullying situations” - Kiusatun oppilaan puolustaminen ja tukeminen. Väitöskirja käsittelee kiusatun oppilaan puolustamista ja tukemista. Koska koulukiusaamisesta keskustellaan paljon ja se koskettaa jokaista suomalaista vähintään omien koulumuistojen kautta, halusin perehtyä tähän tutkimukseen. Aihe on ajankohtainen ja koskettaa jokaista suomalaista, vähintään omien koulumuistojen kautta. Mediassa koulukiusaaminen on jatkuvasti esillä. Virpi Pöyhösen väitöstutkimus esitettiin 16. elokuuta 2013 Turun yliopistossa. Haluan myös pohtia mielessäni heränneitä asioita.

Väitöstutkimus herätti ainakin minussa toiveikkuutta ja ajatuksen, että koulukiusaamistyö etenee Kiva Koulu – ohjelman muodossa. Tavoitteena tulee olla koulukiusaamisen väheneminen ja loppuminen. Asiaan tulee vaikuttaa lapsien ryhmädynamiikan kautta. Virpi Pöyhösen väitöstutkimuksessa koulukiusaamiseen puuttumista käsitellään uudenlaisista näkökulmista. Koulukiusaamiseen puuttuminen riippuu myös puuttujan statuksesta luokassa. Tutkimuksen mukaan mukavana pidetyn tai muuten suositun oppilaan on helpompi toimia kiusaamistilanteessa. Tutkimuksen tieto haastaa meidät jokaisen pohtimaan, kuinka sitä voidaan hyödyntää kouluelämän arjessa.

Pöyhösen tutkimustuloksia on jo hyödynnetty kiusaamisen vastaisessa Kiva Koulu –ohjelmassa. Kiva Koulu – ohjelmaa sovelletaan jo nyt useissa Suomen kouluissa. Hanke on samanaikaisesti käytännönläheinen ja tieteelliseen tietoon perustuva. Virpi Pöyhösen keskustelun avaus piristävästä koulumaailmana näkökulmasta sai minut syventymään myös Kiva Koulu – hankkeeseen ja sen tarjoaviin mahdollisuuksiin koulujen käytännön näkökulmasta. Tutkimus tarjosi minulle sosionomina, äitinä, kuntapäättäjänä sekä entisenä koululaisena avartavan lukukokemuksen ja paluun ajatuksissani koulumaailmaan.

Pöyhösen tutkimusten aineisto perustuu kahteen eri tutkimusprojektiin: Kaarina Kohorttitutkimus (osallistujat neljäs-ja kahdeksasluokkalaisia) ja Kiva Koulu –ohjelman vaikuttavuustutkimus (osallistujat kolmas-, neljäs-, ja viidesluokkalaisia). Pöyhösen tutkimuksen innoittamana perehdyin paremmin Kiva Koulu – hankkeeseen (Kiva koulu), jota rahoittaa opetusministeriö. Sen tavoitteena on vähentää koulukiusaamista ja ennalta ehkäistä sitä. Hanke alkoi 1.9.2006 ja se toteutetaan Turun yliopiston psykologian laitoksen ja oppimistutkimus keskuksen yhteistyönä. Kiva Koulun – toimenpide ohjelmat 1-3, 4-6 ja 7-9 luokille valmistuivat 2009 valtakunnallisesti koulujen käyttöön. (Kiva koulu) Myös lasteni koulu on mukana hankkeessa.

Väitöstutkimuksen mukaan koulukiusatun oppilaan puolustamiseen vaikuttaa myös koko koululuokan ilmapiiri ja hierarkiat. Oppilaat saattavat pelätä, että heitäkin aletaan kiusata. Tutkimuksen mukaan pidetty oppilas uskaltaa puuttua kiusaamiseen paremmin kuin ei pidetty. Tämä nostaa ajattelussani esiin näkökulmaan siitä, että koulukiusaamiseen puututtaessa on tärkeää perehtyä vahvasti oppilaiden väliseen vuorovaikutussuhteisiin.

Aikaisemmin olen perehtynyt päättäjän roolista käsin koulusosionomi hankkeeseen vuosia sitten ja sen hankkeen vakuuttavat tulokset palasivat mieleeni lukiessani kiva koulun – hankkeen tavoitteita. Näissä hankkeissa ja tutkimuksen huomioissa koskien kouluarkea, on olemassa tärkeää tietoa koulukiusaamisesta, mihin Pöyhönen toi hyvän lisän. Kuitenkin tiedon rinnalle tarvitaan resurssointia. On ymmärrettävää, vaikka opettajan suhtautuminen koulukiusaamiseen on tärkeää, ei opettajan resurssit havainnoida oppilaiden sosiaalisia hierarkioita on rajalliset opetustyön suunnitelmien rinnalla.

Tutkimuksellisesti Pöyhönen keskittyi tärkeään asiaan ja neljän osatutkimuksen kautta saadun tiedon peilaaminen tarjosi uutta näkökulmaa koulukiusaamiseeen. Osatutkimuksessa I ja II keskityttiin sosiaalisiin kognitioihin. Aihe on tutkimuksellisesti haastava ja se kuinka tutkimus kiinnitti erityistä huomiota siihen että kognitioita mitataan mahdollisimman tarkasti suhteessa käyttäytymiseen.

Osatutkimuksessa III tarkasteltiin sosiaalisten kognitioiden ja pysyvyysuskon lisäksi empatian roolia kiusatun oppilaan puolustamisessa. Lisäksi Pöyhönen tarkasteli yhdysvaikutuksia ja muodostaako oppilaan asema ryhmässä yksilön ominaisuuksien ja käyttäytymisen välisen yhteyden. Osatutkimuksessa IV Pöyhönen kohdisti tarkastelunäkökulmansa ryhmään ja hän tutki luokkatason tekijöitä. Osatutkimukset oli toteutettu vakuuttavasti ja johtopäätökset olivat minusta johdonmukaisia.

Tähän työhön tarvitaan resursseja opettajan työn tueksi, sillä tällä työllä on tärkeä merkitys lasten ja nuorten kasvun ja kehityksen tukemisessa pitkällä aikavälillä. Vaadin 2008 kunnallisvaali kampanjassa kouluihin koulusosionomeja ja aiheesta Helsingin kaupungin valtuuston jäsen, kansanedustaja Outi Alanko-Kahiluoto (vihr.) teki valtuustoaloitteen 2008-2012 valtuustokaudella.

Virpi Pöyhösen väitöstutkimus vahvistaa ajatustani, että ehkä koulusosionomit olisivat tärkeä lisä koulun arkeen tukemaan lapsia ja nuoria sekä ennalta ehkäisemään koulu arjen ongelmia.

Lähteet

Pöyhönen, Virpi, Väitöskirja: ”Defending behavior in bullying situations” - Kiusatun oppilaan puolustaminen ja tukeminen. 2013. Turun yliopisto

Kiva Koulu. 2013. Verkkodokumentti. http://www.kivakoulu.fi/ 13.11.2013

Osallisuutta Suomessa ja kouluissa

Opinnäytetyössämme perehdymme osallisuuden käsitteeseen koulussa. Käsitteenä osallisuus on melko yleisessä käytössä nyky-yhteiskunnassa, olkoonkin että sen määrittely on haastavaa. Käytännön osallisuus mielletään yleensä nuorten yhteiskunnalliseksi vaikuttamiseksi sekä kansalaiskasvatusta ylläpitävien järjestelmien ylläpidoksi ja rakentamiseksi. Teoriassa osallisuudella on monenlaisia merkityksiä. Osallisuus voidaan esimerkiksi mieltää osattomuuden vastakohdaksi tai jopa kaikkeen inhimilliseen toimintaan liittyvänä asenteena. (Herranen & Junttila-Vitikka 2010)

Lasten ja nuorten osallisuuteen velvoittavat nuorisolaki ja perusopetuslaki, joiden mukaan nuorille on järjestettävä mahdollisuus osallistua alueensa politiikkaa ja nuorisotyötä koskevien asioiden käsittelyyn. Helsingissä olen saanut olla mukana nuorten osallisuushanke Ruuti Expossa ja valmistella yhden aloitteen Helsingin kaupungin valtuustoon yhdessä helsinkiläisten nuorten kanssa.

Kouluilla tulee lain mukaan joko olla oppilaskunta, jonka avulla edistetään oppilaiden vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista, tai opetuksen järjestäjän tarjoama mahdollisuus ilmaista näkemyksensä oppilaita koskevissa koulun asioissa. (Nuorisolaki 6 §; Perusopetuslaki 47 a §.) Suomalaisissa kouluissa oppilaiden osallisuus on yleensä huomioitu. Lapsen ja nuoren osallisuus tarkoittaa sitä, että hän on mukana määrittämässä, toteuttamassa ja arvioimassa hänen edukseen tehtävää työtä. Lapset ja nuoret asettavat tavoitteita sekä pohtivat erilaisia ratkaisuja keskustellen. He myös tekevät päätöksiä ja ovat vastuullisia tekemisistään.

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelman mukaan osallisuuden tunne voi syntyä osallistumisen ja vaikuttamisen kautta. Nuori voi kokea olevansa osallinen omassa yhteisössään ja suomalaisessa yhteiskunnassa, kun hän käy koulua, opiskelee, tekee työtä, harrastaa ja vaikuttaa niin omissa asioissaan kuin lähiympäristönsä tai laajemmin yhteiskunnan asioihin. (Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015: 8.)

Osallisuus voidaan hahmottaa syrjäytymisen vastaparina. Syrjäytyminen ja osallisuus ovat hahmotettava prosessina, jonka toteutumiseen ja kehityssuuntaan vaikutetaan yhteiskunnallisesti. Osallisuus ei ole staattinen tila, eikä saavutettavissa oleva pysyvä ominaisuus. Sen aste vaihtelee elämään kuuluvien ilmiöiden, elämäntilanteiden sekä elämänvaiheiden mukaisesti. (THL)

Mielestäni selvää on se, että osallisuus on nyt ajankohtainen aihe. Sitä tulee edistää laajasti kaikkien lasten ja nuorten parissa toimivien aikuisten toimesta. Osallisuudella on tärkeä rooli lasten ja nuorten kasvun tukemisessa ja ongelmien ennalta ehkäisyssä.

 

LÄHTEET:

Herranen, Jatta & Junttila-Vitikka, Pirjo 2010: Osallisuuden vai sosiaalisuuden vahvistamista? Pääkirjoitus. Nuorisotutkimusseura. Verkkodokumentti. < http://www.nuorisotutkimusseura.fi/node/476>. Luettu 13.11.2013.

Lapsi- ja nuorisopolitiikan kehittämisohjelma 2012-2015. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Verkkodokumentti. <http://www.minedu.fi/export/sites/default/OPM/Julkaisut/2012/liitteet/OKM06.pdf?lang=fi>. Luettu 27.10.2013.

Nuorisolaki 6 §. Finlex. Verkkodokumentti.<http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/2006/20060072?search[type]=pika&search[pika]=nuorisolaki>. Luettu 14.11.2013.

Perusopetuslaki 47 a §. Finlex. Verkkodokumentti. <http://www.finlex.fi/fi/laki/ajantasa/1998/19980628?search[type]=pika&search[pika]=perusopetuslaki>. Luettu 13.11.2013.

THL. Raivio H. & Karjalainen J. 2002, Osallisuuden edistämisen yksikkö. Verkkodokumentti. <http://www.thl.fi/fi_FI/web/fi/organisaatio/rakenne/yksikot/osallisuuden_edistaminen/osallisuus_syrjaytymisen_vastaparina>. Luettu 16.10.2013.

Asiakaslähtöisyydellä tehokkuutta?

Saimme lukutehtäväksi Tekesin Matkaoppaan asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen. Suhtauduin lähestymistapaan myönteisesti. On hyvä, että Tekesissä on pysähdytty asian tiimoilta. Tekes on Suomen valtion virasto, joka aktivoi ja rahoittaa yritysten, yliopistojen ja korkeakoulujen sekä tutkimusyksiköiden projekteja. Tärkeänä läpileikkaavana ajatuksena Matkaoppaassa asiakaslähtöisen sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen on se, että asiakaslähtöisyyden lisääntymisellä voidaan lisätä myös taloudellista tehokkuutta.

Matkaoppaan mukaan: ” Sosiaali- ja terveydenhuollossa on Pekka Kuusen ja hänen ”60-luvun sosiaalipolitiikka” -teoksensa ajoista lähtien tapahtunut kehitystä, joka on ollut yhteiskunnallisesti katsoen hyvää, mutta palvelujen kokonaisvaltaisen asiakasnäkemyksen kannalta haasteellista.” Sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavalla julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektoreilla on kullakin ollut perinteiset yhteiskunnallisesta roolistaan, sektorille kehittyneestä historiallisesta identiteetistä ja palvelukulttuurista lähtevät lähestymistapansa asiakkuuteen.

Matkaoppaan mukaan muutospainetta sosiaali- ja terveysjärjestelmiin luovat väestön ikärakenteen muutos ja siitä seuraava asiakasmäärien kasvu, julkisten resurssien määrä suhteessa sille asetettuihin tehtäviin. Selvää on se, että resurssien käyttöä on tehostettava. Tehostaessa on turvattava palveluiden vaikuttavuus ja laatu. Sosiaali- ja terveydenhuollon innovaatioista on syytä hakea kasvun, tuottavuuden ja vaikuttavuuden lähteitä.

Asiakaslähtöisemmillä toimintamalleilla voidaan lisästä hoidon vaikuttavuutta, palveluiden kustannustehokkuutta, asiakkaiden ja työntekijöiden tyytyväisyyttä. Kuitenkin jostain syystä asiakaslähtöisyys ei läheskään aina vaikuta palveluprosessien kehittämiseen. Asiakaslähtöisen kehittämisen näkökulmasta sosiaali- ja terveydenhuollon tilanne onkin 2000-luvun lopussa parantunut ja näyttää parantuvan edelleen 2010-luvun edetessä.

Ajoittain tehokkuutta haetaan edistämällä asiakkaiden omatoimisuutta ja aktiivisuutta sekä palveluprosesseihin osallistumisesta. Omalta osaltaan se saattaa edesauttaa suomalaisten sosiaali- ja terveyspalveluiden asiakkaiden passiivisten asenteiden purkamista. Laki hoitoon pääsystä ohjaa palveluntarjoajia tarjoamaan asiakkailleen ei-kiireellistä hoitoa lain säätämissä puitteissa. Esimerkiksi maan suurin sairaanhoitopiiri HUS on kokenut, että hoitotakuulaki on vaikuttanut käytännössä hoidon saatavuuden ja oikea-aikaisuuden kehittämiseen Helsingin ja Uudenmaan alueella, mikä on lisännyt osaltaan hoidon asiakaslähtöisyyttä asiakkaan näkökulmasta.

Sosiaali- ja terveyspalveluita tarjoavalla julkisella, yksityisellä ja kolmannella sektoreilla on  perinteiset yhteiskunnallisesta roolistaan, sektorille kehittyneestä historiallisesta identiteetistä ja palvelukulttuurista lähtevät lähestymistapansa asiakkuuteen. Asiakaslähtöisyyden kehittäminen madaltaa kuitenkin eri sektorien välisiä raja-aitoja ja lähentää niitä toisiinsa.

Asiakaslähtöisyys ulottuvuuksia ovat ihmisnäkökulmasta kuntalainen, palvelunkäyttäjä tai avuntarvitsija ja veronmaksaja. On kehitettävä asiakaslähtöisempiä, eri sektorien ja hallinnonalojen rajat ylittäviä palvelukokonaisuuksia. Asiakaslähtöisyys, oikeudenmukaisuus ja tasa-arvo eivät toteudu, jos sosiaali- ja terveyspalvelut tuotetaan yksityissektorilla. Vähemmän instituutiolähtöisyyttä. Enemmän asiakaslähtöisyyttä.

 

LÄHTEET:

Matkaopas asiakaslähtöisten sosiaali- ja terveyspalveluiden kehittämiseen http://www.tekes.fi/Julkaisut/matkaopas.pdf

Nuorten osallisuus opinnäytetyöni aiheeksi

Jouduin aloittamaan opinnäytetyöni suunnitelman alusta minusta johtumattomista syistä. Vaikka aluksi asia harmitti minua, loppujen lopuksi asiassa on paljon myönteistä. Päädyin tekemään opinnäytetyöni 7.-9 luokkalaisten osallisuudesta peruskoulussa yhdessä opiskelukaverini kanssa.

Opinnäytetyön tarkoitukseksi muodostui selvittää osallisuutta peruskoulussa koulun henkilökunnan toimenpiteiden lisäämisessä osallisuuden näkökulmasta, mikä tarkentui myöhemmin suunnitelmassa nuorten osallisuudeksi Ylä-Malmin peruskoulussa. Jotta tutkimuksessa voitiin edetä, meidän tuli perehtyä tutkimuskäsitteisiin ja ilmiöihin nuorten elämässä sekä kouluissa.

 

Teorian syventyessämme huomasimme, kuinka teorian pohdinta tarjosi mahdollisuuden luoda näkökulmaa tutkittavaan aiheeseen ja keskustelut meidän opiskelijoiden välillä sosiaalisessa mediassa edistivät tutkimuksen etenemistä, koska asumme erikaupungeissa ja tapaaminen ei aina onnistu. Päädyimme pohtimaan tutkimuksemme toimintaympäristöksi Ylä-Malmin peruskoulua sen sosioekonomisen aseman näkökulmasta.

Perehdyimme nuorten elämässä esiintyviin erilaisiin ilmiöihin tässä ajassa. Tärkeää on mielestämme perehtyä siihen, että perheet ja ihmiset elävät yhä erilaisemmilla tavoilla ja kulttuurit perheissä vaihtelee. Koulu, toimintaympäristönä, voi olla nuorelle tärkeä voimavara etenkin, jos kotona on vaikeaa.

Teoriaan tutustuessani havaitsimme, että osallisuus on yhteiskunnassamme ajankohtainen aihe kuten myös nuorten syrjäytymisen ennalta ehkäisy. Osallisuus on ajankohtainen lähestymistapa, kun julkisia palveluita kehitetään. Osallisuudella voidaan nähdä olevan mahdollisuus tukea nuoria kokemaan itsensä elämänsä aktiivisina toimijoina niin koulussa kuin yhteiskunnassakin ja siten myös ehkäistä syrjäytymistä.

Hirsjärvi et al. toteavat, että tutkimusstrategian ja tutkimusmetodin valinta riippuu valitusta tutkimustehtävästä tai tutkimuksen ongelmista (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2010: 132). Koska tutkimuksemme pääongelmaksi osallisuuden Ylä-Malmin peruskoulussa henkilökunnan näkökulmasta, sen rajasi tutkimuksen lähestymistapaa sekä vaikutti vahvasti tutkimusmenetelmän valintaan.

Teoriaan nojaten päädyimme määrittelemään tutkimuksemme laadulliseksi tutkimukseksi, jonka tavoitteena on tutkia, kuinka nuorten osallisuutta voidaan lisätä Ylä-Malmin peruskoulussa. Halusimme selvittää, mitä Ylä-Malmin peruskoulussa tapahtuu osallisuuden näkökulmasta, etsiä uusia näkökulmia ja löytää uusia ilmiöitä Ylä-Malmin peruskoulun arjesta osallisuuden näkökulmasta, selvittää osallisuutta käytännön työntekijöiden työn näkökulmasta ja kehittää uusia näkökulmia koulujen osallisuuteen. Tutkimuskysymykseksi määrittyi: ” Millaisin keinoin Ylä-Malmin peruskoulun henkilökunta tukee nuorten kasvua aktiivisiksi ja yhteisvastuuta kantaviksi kansalaisiksi?”

 
Koska haastattelun vahvuutena on tiedonkeruumuotoihin, Hirsjärven et al. mukaan se, että siinä voidaan säädellä aineiston keruuta joustavasti tilanteen edellyttämällä tavalla ja vastaajia myötäillen, valitsimme sen tiedonkeruu menetelmäksemme. (Hirsjärvi, Remes, & Sajavaara 2010: 204-205.)

Näin päädyimme suunnittelemaan tekevämme opinnäytetyömme Ylä-Malmin peruskoulun työntekijöiden keinoista edistää nuorten 7-9 – luokkalaisten osallisuutta.

LÄHTEET:

Hirsjärvi, Sirkka - Remes, Pirkko - Sajavaara, Paula 2010: Tutki ja Kirjoita. Kustannusyhtiö Tammi.

Valinnan vapaus vai lisääntyvä eriarvoisuus?

 

Tehtävänämme oli lukea Elina Palomäen artikkeli Valinnan vapauden problematiikasta sosiaalipolitiikasta. Käsitteenä valinnan vapaus vaikuttaa viattomalta ja kannatettavalta. Kuitenkin sosiaalipolitiikassa ja yhteiskunnan arvona se on problemaattinen. Siihen rakentuvassa yhteiskunnassa ihmisten hyvinvointi ja tuloerot voivat kasvaa ja valinnan vapaus muotoutuu erilaiseksi köyhille ja varakkaille.

Valinnan vapauden lisäämisessä voi käydä niin, että vain vauraiden ihmisten valinnan vapaus lisääntyy ja heikommassa asemassa olevien taas ei. Vaarana on se, että ihmiset jakautuvat kahteen porukkaan. Niihin joilla on valinnan vapautta ja menestystä sekä niihin, joilla ei ole. Luonnollisestikin vauraammilla ihmisillä on enemmän valinnan vapautta kuluttajana.

Sosiaalipolitiikassa hyvä valinnan vapaus tarkoittaa Palomäen mukaan voimavaralähtöisyyttä, joka ottaa huomioon yksilön, perheen kuin yhteisönkin voimavarat ja mahdollisuudet. Valinnan vapaus merkitsee, että asiakkaalla on omat valinnat. Aktiivinen osallisuus ja toiminta omassa lähiyhteisössä turvaavat parhaiten asiakkaan hyvinvointinsa edistämisen. Tämä vaatii Palomäen mukaan sitä, että kestävän sosiaalipoliittisen valinnan vapauden lisäämisessä on vahvistettava rakenteita, joilla tuetaan heikoimmassa asemassa olevien valinnan vapautta.

Valinnan vapaus herättää myönteisen tunteen. Se kuulostaa kivalta. Sen lisäksi se on suuri yhteiskunnallinen kysymys. Se, miten siihen tulee suhtautua, ei ole yksinkertaista. Palomäen mukaan valinnan vapauden kohdalla on syytä keskustella lisääntyvästä markkinaehtoisuudesta, kilpailuneutraliteetista, julkisen sektorin supistamisesta ja yksityisen vastuun lisäämisestä. Eipä tulisi ensimmäisenä mieleen, kun pohtii mukavalta kuulostavaa sanaa, valinnan vapautta.

Suomessa jako voittajien ja häviäjien välillä on kasvanut nopeasti. Valinnan vapaudella voidaan lisätä tätä eriarvoistumiskehitystä, jos sen lisäämisestä ei käydä huolellista keskustelua ja pohdintaa oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Palomäen artikkelin mukaan: ”Valinnan vapaus on toimijakeskeistä maailmankuvaa, joka ei näe vastuun olevan hyvinvointivaltiollisilla rakenteilla vaan toimijoilla itsellään.” Valinnan vapauden lisääminen voi olla jopa tapa rikkoa hyvinvointivaltion rakenteita.

Konkreettisesti valinnan vapaus etenee muun muassa palvelusetelin muodossa ja terveysaseman vapaavalinnan muodossa. Yhtenä suurena valinnan vapauden edistäjän on Euroopan unioni ja esimerkkinä toimii vapaan liikkuvuuden edistäminen. Valinnan vapaus on monisyinen puolustettava ja kannatettava lähtökohta, mutta sen rinnalla tulee pohtia vahvasti oikeudenmukaisuutta, tasa-arvoa ja solidaarisuutta. Näin valinnan vapaudesta ei tule vain hyväosaisten yksinoikeus. Näin valinnan vapaus ei pääse lisäämään eriarvoisuutta.

Demokratia ja sen turvaaminen on tärkeä turvattava asia, kun valinnan vapautta lisätään. Näin turvataan oikeudenmukaisuutta ja estetään eriarvoistumiskehitystä.

Lineaarinen vai spiraalimalli?

Lineaarinen malli ja spiraalimalli ovat klassisia työnkehittämisen ja päätöksenteon malleja. Lineaarisessa mallissa edetään kaavamaisesti ja vaihevaiheelta, kun spiraalimallissa eteneminen tapahtuu arviointia, paluuta, pysähtymistä ja kehittämistehtävien, sisältöjen ja toimenpiteiden uudelleensuuntaamista sekä tarkistamista.

 

Huomaan, että oma toimintani päättäjänä, opiskelijana ja kokemissani tutkimushankkeissa tapahtuu yleensä spiraalisesti. Huomaan, että ympärilläni oleville ihmisille tapani toimia voi näyttää kaoottiselta ja epäjohdonmukaiselta, sillä jäsentelen ajatuksia sekä muokkaan ajatuksiani tiedostoissa useita kertoja, kunnes viimeinen versio työstäni on valmiina.

Esimerkiksi olen kirjoittanut huomisen HSY:n kokouksen asioita moneen paperiin ja tiedostoon, olen kysynyt lisätietoja ja pohtinut asioita mielessäni erilaisista näkökulmista. Olen lopettanut pohdinnan ja aloittanut sen alusta. Olen syventynyt asioihin useita tapoja käyttäen, mutta tiedän, etten ole vieläkään valmis. Keskustelu käynnistyi jo ennen kuin ehdin lukea esityslistan. Nyt olen sen lukenut, mutta minulla on ajatus, että luen esityslistan vielä huolellisesti ennen kokousta. Näin päässäni pyörivät palaset asettuvat loogisesti kokonaisuuteen päätöksenteon pohjaksi.

Samalla spiraalimallisella tavalla luonnostelin opinnäytetyöni suunnitelmaan ja ehkä juuri tämän ominaisuuden vuoksi, ajattelin opinnäytetyöni olevan toimintatutkimus. Toisaalta asiat työympäristössä vaikuttivat opinnäytetyöni suunnitelmaan niin, etten voi tehdä opinnäytetyötä intensiivisestä avokuntoutusohjelma – Mankelista, vaan joudun aloittamaan koko työn alusta.

 

Onni tässä asiassa on se, että opinnäytetyöni törmäsi seinään tässä vaiheessa. Haasteena puolestaan on se, että minun pitäisi palauttaa huomenna opinnäytetyön suunnitelma Metropolia ammattikorkeakouluun, mikä ei onnistu minusta riippumattomista syistä. Anoin lisäaikaa ja katsotaan, kuinka käy. Ehkä yritänkin tehdä opinnäytetyöni lineaarisella mallilla. ;)

 

LÄHTEET:
Salonen Kari. Näkökulmia tutkimukselliseen ja toiminnalliseen opinnäytetyöhön. Opas opiskelijoille, opettajille ja TKI-henkilöstölle. Oppimateriaaleja. Puheenvuoroja 72. Raportteja. Tutkimuksia. Turun ammattikorkeakoulu.