Onko luovuus eloonjäämiskysymys?

Pekka Sydänmaanlakka kirjoittaa (2012) kirjassaan älykäs johtaminen 7.0 – Miten kasvan viisaaksi johtajaksi kuvaa taitavasti johtamisen haasteita tulevaisuudessa sekä luovuuden roolia johtamisessa. Kirjan mukaan: ” Luovuus on kykyä nähdä asioita uusista näkökulmista sekä rakentaa jotakin uutta, omaperäistä ja toimivaa. Itse koen, että tämä on sitä luovuutta, jonka olen kokenut yhdistävän minua intohimoisena poliitikkona ja ystävääni intohimoisena suunnittelijana. Me molemmat haluamme rakentaa uutta, omaperäistä ja toimivaa, vaikkakin menetelmämme ja lähestymistapamme on erilainen.

Ajoittain me molemmat olemme olleet mukana luomassa uutta lenkkipolulla keskustellessamme. Kun minä puhun Helsingin juhlavuodesta, uusista kaupunki innovaatioista tai organisaatioista, jotka täyttävät vuosia. Ystävänä puhuu verhokankaista ja tapeteista, joissa hänen tekemänään on usein jokin laajempi idea siitä, kuinka hän hahmottaa maailmaa. Luovuutemme näkyy erilailla loppu tuloksissamme, mutta luovassa prosessissa lenkki keskusteluilla on samantyylinen vaihe. Koen, että ajoittain hyödynnämme toisiamme tämän taustanäkemyksen luomisessa.

 

Ainakin minulle on tärkeää päästä hetkeksi eroon työn kontekstista, jotta voi luoda jotakin uutta. Sydänmaanlakan mukaan: ” Jatkuva uudistuminen on elonjäämiskysymys sekä yrityksille että sen yksilöille ja tiimeille.” Itse laajentaisin tämän myös julkiseen sektoriin, jotta voimme tulevaisuudessa turvata hyvinvointivaltiomme. Älykäs johtaminen on haastavaa ja vaatii johtajalta kykyä ymmärtää ihmistä, taloutta ja ympäristöä sekä sitä, kuinka luovuus turvataan. Väitän, että siihen tarvitaan muutakin kuin tehokkuusajattelua. Älykkäässä johtamisessa Sydänmaanlakan mukaan johtajan on hallittava kaikki johtamistasot, jotka ovat hänen mukaansa itsensä, yksilöiden, tiimin, virtuaalitiimin, organisaation, verkoston ja ekosysteemin johtaminen. Tämän lisäksi täytyy muistaa luovuuden rooli.

 

Aion itse toimia aktiivisesti muistuttaen luovuuden merkitystä johtamisessa. Toimin näin jo HSY:n strategiaseminaarissa ja aion toimia näin jatkossakin työssäni sekä luottamustehtävissä. Luovuus nimittäin tapetaan liian usein liiallisella ja kohtuuttomalla tulostavoite ajattelulla. Suomessa tarvitaan inhimillistä ja luovuutta tukevaa johtamista. Ilman luovuutta, ei synny luovia ratkaisuja. Luovuus voi olla ihmiskunnalle jopa eloonjäämiskysymys.

 

Lähde:

Pentti Sydänmaanlakka. Älykäs johtaminen 7.o – Miten kasvan viisaaksi johtajaksi? 2012. Talentum.

Paluu Arto Salosen luennolle

Minulla on ollout ilo osallistua syksyn aikana kahdelle Arto Salosen luennolle. Arto Salonen puhui luennollamme siitä, kuinka oikeudenmukaisuus kysymykset ovat globaalisti retuperällä. Yhteisöllisyys ja rauha tulee turvata kaikille maailman kansalaisille. Ihmisille tärkeää on tasa-arvo ja solidaarisuus. Tämä tarkoittaa sitä, että rikkailla mailla on suurempi vastuu ja mahdollisuus huolehtia maailman oikeudenmukaisuudesta kuin köyhillä. Mielestäni, kuten myös Salonen luennoi, on tärkeää kyseenalaistaa valintojen eettisyyttä, ympäristönäkökulmia, inhimillisyyttä ja kykyä toimia oikeudenmukaisesti sekä vaikuttaa valinnoilla ohjaten myös markkinataloutta.

Vaikka jotkut Euroopan maat painivat taloudellisten haasteiden kanssa, unioni on turvannut maanosamme tasolla taloudellista vakautta ja rauhaa. Vaikutusmahdollisuuksia Euroopan unionissa on paljon. Euroopan unioni on turvannut maanosamme rauhaa, vakautta ja hyvinvointia, vaikka jotkut maat ovat tiukoilla talouden kanssa. Mielestäni Suomessa tulee kyseenalaistaa sekä paikallisia että kansainvälisiä taloudellisia ratkaisuja ja sitä, mihin Suomessa on varaa ja mihin ei.

Oikeudenmukaiset veroratkaisut turvaavat hyvinvointivaltion rahoituksen. 1990 – luvun lamasta suomalainen hyvinvointiyhteiskunta ja sen turvaverkot kestivät kohtuullisen hyvin. Välissä olleina talouden hyvinä aikoina, olisi ollut tärkeää korjata 1990 –luvun lama-aikana tehtyjä leikkauksia. Näin ei mielstäni riittävästi tehty. Nyt kun taloustilanne on epävarma, olisi tärkeä pohtia, missä asioissa viime lamanaikaan onnistuttiin ja kuinka taloushaasteeseen voidaan vastata niin, ettei eriarvoisuus lisäännyt. Ehkä juustohöylä menettely leikkauksissa on oikeudenmukaisempi kuin helppojen päätöksten teko. Leikkaukset niiltä ihmisiltä, jotka eivät  kykene puolustautumaan. Tällä tarkoitan esimerkiksi päihdepsykiatrian asiakkaita.

Vaikeina talouden aikoina, hyvinvointivaltion tärkeät rakenteet joutuvat leikkausuhan alle ja poliittisten hyökkäysten kohteeksi, vaikka juuri silloin ne tarvitsevat puolustajia. Menorakennetta seurattaessa Suomessa menee paljon rahaa hyvinvointivaltion rakenteiden ylläpitämiseen ja kehittämiseen. Itse olen vankka hyvinvointivaltion kannattaja, sillä hyvinvointivaltio turvaa meille kilpailukyvyn koulutuksen, sosiaaliturvan ja hoidon turvaamisen kautta. Hyvinvointivaltio on ihmisille tärkeä peruspilari. Hyvinvointivaltio tarvitsee palvelurakenne uudistuksen kaltaisia kehittämishankkeita, ei purku-uhkaa.

Päätöksen tekijänä pohdin kestäviä ratkaisuja ja arvioin huolellisesti, miten päätökset vaikuttavat tänään ja tulevaisuudessa ihmisiin sekä ympäristöömme. On tärkeä tiedostaa, että on olemassa luonnonvaroja kuten öljy ja ympäristönäkökulmia esimerkkinä ilmaston lämpeneminen, joita jokaisen ihmisen tulee olla tietoisia.

Tiedostaminen ja eettinen pohdinta käyvät vuoropuhelua päässäni jatkuvasti. Uskon, että oma ajatteluni ja asennoitumiseni voi muuttaa maailmaa. Tärkeä lähtökohtani on, että ihmisarvo kuuluu kaikille ihmisille. Koska olemme ihmisiä, voimme olla kokemusasiantuntijoita vain ihmisenä. Muita näkökulmia voimme tutkia, selvittää ja tehdä johtopäätöksiä. Emme kuitenkaan voi koskaan täysin tietää, kuinka esimerkiksi eläimet kokevat asiat, joista me keskustelemme. 

On muistettava, että olemme ihmisiä ja toimiimme vaikuttaa se, kuinka ihmisinä koemme ympäristömme tai taloutemme tilannetta. Meidän on tiedostettava ja pohdittava kestävän kehityksen näkökulmaa, talouden, ihmisen sekä ympäristön tasapainoa. Kestäväkehitys tulee olla tavoiteena kaikessa ihmisen toiminnassa.

Kriittistä havainnointia Bailargeonin kirjan parissa

Baillargeonin kirja älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi saa minut mietteliääksi. Kirja osuu useassa kohdassa asian ytimeen. Baillargeon tulee kirjallaan osoittaneeksi sen, että nykymaailmassa kriittinen havainnointi on kansalaistaito. Tämän moni on saattanut havainnoida. Itse olen toivonut tätä osaamisen kasvattamista jo koululaisille.

Baillargeonin kirjassa todetaan, että yksi yleisistä virheistä on luottamus omiin aistihavaintoihin, joihin voi vaikuttaa heidän odotukset, halunsa, tietonsa ja uskomuksensa. Aivan kuten keisarin uudet vaatteet sadussa kävi keisarille, joka odotti saavansa hienot uudet vaatteet ja halusi uskoa näin käyneen. Sadussa vain lapsi uskalsi sanoa ääneen sen, mitä näki.

Lapsella onkin paljon sellaista vahvuutta, rehellisyyttä ja kykyä nähdä asioiden taakse, vaikkakaan en Bailargeonin kirjan lukemisen jälkeen menisi takuuseen siitä, että lapsen suusta totuus tulee. Kriittinen havainnointi vaatii sellaista tarkkuutta ja kyseenalaistamista, jota me ihmiset emme tavoita. Väitän, että aina, kun tutkimme maailmaa, jokin epätarkkuus tai kehäpäätelmä jää meiltä huomaamatta. Täydelliseen tarkkuuteen on kuitenkin tieteen tai vaikka politiikan parissa toimittaessa pyrittävä.

Politiikassa on useita taitavia sanan käyttäjiä ja mukana olo vuosinani, olen havainnut, kuinka jotkut saa asiat vakuutetuksi vain ja ainoastaan älykkäästi perustellen. Usein välineinä perustelujen haussa käytetään esimerkiksi kieltä, matematiikkaa, omia kokemuksia, empiiristä ja kokeellista tiedettä, joilla saadaan vastaväittäjän pää pyörryksiin. Yksi järkevältä kuulostava lempi perusteluni on kokonaistaloudellinen edullisuus. Se kuulostaa hyvältä, mutta voi pitää sisällään vahvan arvolatauksen ja jokainen voi ymmärtää sen omalla tavallaan. Baillargeon kehoittaa suhtautumaan sanoihin epäluuloisesti.

Nykymaailmassa on lapsenkin osattava havainnoida kriittisesti. Internetmaailma ja ympäristön havainnot, tuovat lastenkin eteen monia asioita. Toivonkin lisää osaamista kriittisestä havainnoinnista. Kuunnelkaa huolella ja harkitkaa sananne tarkoin.

Baillargeon Normand. (2005) Älyllisen itsepuolustuksen pikakurssi. Tallinna. Eurooppalaisen filosofian seura.

Ontuvaa jalkauttamista ohjelmatyössä?

Sirkka Rousun hyvinvointipolitiikkaa käsittelevän luennon innoittamana etsin valtion ja kunnan tasoisia linjauksia koskien hyvinvointipolitiikkaa. Nopean googlen käytön jälkeen löysin muutamia hyvinvointiohjelmia. Mikkelin 2011- 2012
(http://www.mikkeli.fi/en/liitteet/03_mikkeli-tieto/03_julkaisut/hyvinvointiohjelma_2011_2012.pdf) ja Sosiaali- ja terveysministeriön hyvinvointi 2015 -ohjelman. (http://pre20090115.stm.fi/ak1171526287050/passthru.pdf) Käsittelen nyt ajatuksiani sosiaali- ja terveysministeriön Hyvinvointi 2015 ohjelmasta, joka käsittelee sosiaalialan pitkän aikavälin tavoitteita.

Ohjelmassa on visiota, mutta se pysyy tiukasti perinteisissä sosiaalialaan sisällöissä. Jäinkin pohtimaan, onko järkevää, että sektorirajat ohjaavat tiukasti ohjelmatyötä. Ihmisen hyvinvoinnin kannalta nimittäin sosiaalisektorin lisäksi esimerkiksi ilmasto ja talouskysymykset tulisi mielestäni nivoa hyvinvointiohjelmaan.

Joka tapauksessa Hyvinvointi 2015 -ohjelman sisällössä on sosiaalialan näkökulmasta tärkeä painatus. Ohjelman sisältö ja suuret linjat, laajat tavoitteet, keskittyvät oleellisiin asioihin suomalaista yhteiskuntaa ajatellen sosiaalipolitiikan näkökulmasta. Ohjelmassa on neljä päätavoitetta: ”Toimintakyvyn ja hyvinvoinnin edistäminen, jolla turvataan mahdollisuus itsenäiseen ja ihmisarvoiseen elämään kaikissa elämänvaiheissa kaikille ihmisille, työelämän vetovoiman ja joustavuuden lisääminen, köyhyyden ja syrjäytymisen ehkäisy sekä turvata riittävä ja monipuolinen hoiva sekä toimeentulo kaikissa elämänvaiheissa.”

Puolestaan ohjelman seuranta on kirjattu tiiviisti. Seuranta onkin tärkeä osa ohjelman käytön varmistamista, mutta se ei yksin riitä. Vaikka sosiaali- ja terveysministeriöllä on hyvät viestintä kanavat ja käytännöt ohjelmien jalkauttamisessa monesti hyvät asiat jäävät ministeriön ja kuntien väliin ikuiselle matkalle.

Toivonkin, että ohjelmatyön jalkauttaminen kiinnitettäisiin ministeriössä huomiota. Havaintoni mukaan useat hyvät ohjelmat tavoitteineen, eivät tavoita käytäntöä. Aivan kuten käytännön tarpeet eivät usein tavoita ministeriötä. Vaikkakin juuri minun kaltaisten sosiaalialan ammattilaisten tulisi käytännön tasolla pohtia sitä, kuinka tavoitetta voidaan edistää juuri minun työssäni.

Toivon myös, että kunnissa on luettu tämä ohjelma huolella ja nyt valmistellaan kuntien hyvinvointiohjelmaa. Epäilen, ettei näin ole. Toivottavasti olen väärässä ja ohjelman jalkauttamistyö on edennyt paremmin kuin minä uskon.

Lähteet:
Sosiaali- ja terveysministeriön julkaisuja 2007:3 Hyvinvointi 2015 -ohjelma. Sosiaalialan pitkän aikavälin tavoitteita.

Tehtävänä osaamiskartta

Tässä tehtävässä arvioin omaa osaamistani Seppo Hellanderin asiantuntijuuden arviointia käyttäen. Alle olen tiivistänyt sen, millaisia ajatuksia minulla nousi osaamisestani täyttäessäni asiantuntijuuteni arviointia. Laskin pisteitä yhteen ja piirsin osaamisdiagrammini. Kirjasin ajatuksiani tiivistäen pääotsikoiden alle.

SUBSTANSSIOSAAMINEN

Sosionomin (amk) koulutus antaa minulle valmiudet sosiaalialan työtehtäviin, hyviin ilmaisu- ja vuorovaikutustaitoihin sekä esimiestehtäviin. Koulutuksen lisäksi minulla on kokemusta työntekijän roolista, lähiesimiestehtävistä ja strategisesta johtamistyöstä. Tällä hetkellä minulla on vakituinen työpaikka Helsingin kaupungilla päihdepsykiatrian klinikalla. Olen toiminut lähes 10 vuotta Helsingin varavaltuutettuna. Toimin 2008-2012 teknisen palvelun lautakunnan puheenjohtajana, jolloin sain johtamiskokemusta.

Olen osallistunut erilaisten järjestöjen organisaation, koulutuksen ja tiedotuksen kehittämiseen. Osaan soveltaa yhdistyslakia käytäntöön ja johtaa myös budjettiluvut huomioiden. Myös päihelainsäädäntö on tullut minulle tutuksi työssäni. Tulen toimeen ihmisten, asioiden ja tietotekniikan kanssa.

TYÖYHTEISÖ OSAAMINEN

Osaan laatia raportteja niin taloudesta kuin toiminnasta. Toimin yhteistyössä asiakkaiden ja työryhmäni kanssa tehden työtäni näkyväksi sekä ymmärrettäväksi myös laajemmin ihmisille. Osallistun Helsingin kaupungin imagoon vaikuttamiseen valtuutetun roolissa toimiessani sekä toimin osastoni henkilöstö toimikunnassa.

Koen työelämän haasteet työyhteisössä motivoivina tekijöinä. Työtapani on harkitseva ja tilanteita ennakoiva sekä samanaikaisesti asiakeskeinen. Kykenen sekä tiimi että itsenäiseen työskentelyyn ja päätöksentekoon. Koen olevani sosiaalisesti taitava ja tulen hyvin toimeen erilaisten ihmisten kanssa.

KEHITTÄMISOSAAMINEN

Olen myönteisen asenteen ja hyvät yhteiskuntasuhteet omaava, haasteista pitävä ja oppimiskykyinen ihminen. Toimintojen kehittäminen ja asioiden jatkuva eteenpäin vieminen sopivat luonteelleni. Olen ollut mukana viemässä eteenpäin organisaatioiden kehittämishankkeita ja seuraan julkisen alan työelämäkeskustelua. Haluan kehittyä hahmoittamaan paremmin  laaja-alaisia kokonaisuuksia. Sitä, kuinka työelämä vastaisi paremmin ihmisten tarpeisiin ja Suomen haasteisiin muuttuvassa maailmassa. Huomaan, että sosiaalialalla kehittämistyö on minulle erityisen mieluisaa.

KEHITTYMISOSAAMINEN

Avoin ja myönteinen suhtautuminen uusiin asioihin ja tilanteisiin ovat olleet aina lähtökohtana toiminnalleni. Koulutukseni ja aiempi työkokemukseni antavat erinomaisen pohjan omaksua uusia työtehtäviä nopeasti. Työhistoriani on monipuolinen ja olen opiskellut molemmat tutkintoni työn ohella. Opiskelen nytkin työn ohella. Käsitykseni maailmasta on kehittynyt vuosien varrella sellaiseksi, että kuulen mielelläni erilaisia näkökulmia ja uskallan harkita mielipiteitäni uudemman kerran, kun tilanteet muuttuvat. Olen innokas ja valmis oppimaan uutta sekä sukeltamaan minulle tuntemattoman tiedon maailmaan. Olen sisäistänyt ajatuksen elinikäisestä oppimisesta ja haluan syventää näkemystäni sosiaalialasta ja etenkin sen yhteiskunnallisesta tehtävästä. 

Sosiaali- ja terveysjohtamisessa raamit rajoittavat

 Sosiaali- ja terveysalan johtamisen kanssa painitaan samojen asioiden parissa kuin julkisessa johtamisessa. Tässä kirjoituksessa paneudun ajatuksiini, joita toinen tenttikirjaani, Rissasen ja Lammintakaisen Sosiaali- ja terveysjohtaminen, herätti. Kuitenkin sosiaali- ja terveysalan johtamisessa integrointi on jatkuvasti ajankohtainen ilmiö. Integroinnilla tarkoitetaan eheyttämistä, yhdentämistä ja yhteensovittamista, joka on nyt erittäin ajankohtaista Suomessa ja Helsingissä.

On myönnettävä, että sosiaali- ja terveysala sekä sen johtaminen on nyt suurien haasteiden edessä. Kun sosiaali- ja terveysalalla pyritään toimimaan kustannustietoisesti, voidaan lyhyen aika välin säästöillä ja tehokkuus ajattelulla tehdä lisää kustannuksia tulevaisuutta ajatellen. Integraatio on sosiaali- ja terveysalan johtamisen suuri haaste ja nyt jos koska on tärkeä keskustella laaja-alaisesti palveluiden vaikutuksesta ihmisten elämään.

Sosiaali- ja terveysjohtamisessa on tärkeä ottaa vastaan palautetta, mutta samanaikaisesti on uskallettava käydä eettistä pohdintaa ja muistettava se, että ne jotka eivät jaksa olla äänessä, tarvitsevat palveluita todennäköisesti eniten. Eettisiä valintoja tehdään sosiaali- ja terveysalalla päivittäin, jokaisella tasolla. On ymmärrettävä budjettilukuja ja säästöjen kohtuullisuutta. Esimerkiksi minusta tuntuu kohtuuttomalta, että Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto leikannee  5,8 miljoonaa euroa päihdepsykiatrian palveluista. Mielestäni tätä eettisempi ratkaisu olisi painottaa leikkaukset toisin tai vaikka leikata sosiaali- ja terveysvirastossa juustohöylämenetelmänä kuin leikata sieltä, missä on hiljaisia avuntarvitsijoita.

Toivon, että tulevaisuudessa kollegani Helsingissä sosiaali- ja terveysalalla seuraavat ja kyseenalaistavat entistä aktiivisemmin sosiaali- ja terveyslautakunnan päätöksiä ja nyt valtakunnan tasolla etenevää sosiaali- ja terveysalan palvelurakenneuudistusta. Otan mielelläni kommentteja näistä aiheista vastaan.

 

Kuten Rissasen ja Lammintakaisen kirjassa todetaan: ”Budjetti sitoo yhteen sen, mitä tuotetaan, kuinka paljon tuotetaan, miten ja millä resursseilla tutetaan ja miten hankitaan rahoitus näihin resursseihin.” Vaikka syvällinen budjettikeskustelu on vaativaa ja puheet kuulostavat korkealentoisilta, pidän budjettikeskusteluja oikeudenmukaisuuden kannalta erittäin tärkeiltä. Budjetti päätösten pohjalta on nimittäin sitouduttava yksityiskohtaisiin asioihinkin. Raami rajoittaa.

LÄHTEET:

Sosiaali- ja terveysjohtaminen, Rissanen & Lammintakainen. 2011. WSOY.

Julkista johtamista

Tiistaina on johtamisen tentti. Huomaan, etten ole ehtinyt valmistautua tenttiin niin kunnianhimoisesti kuin ajattelin. Petri Virtasen ja Jari Steenvallin Julkinen johtaminen -kirjan palautuspäivä koitti eilen ja tästä syystä naputtelin tenttikirjasta itselleni tiivistelmän. Pohdin, että ehkä taas kerran asetin tavoitteeni liian korkealle. Ehkä minun tulee opiskella nimenomaan olemaan kohtuullinen itselleni ja luottaa siihen, että kirjojen lukemisen ei tarvitse olla pänttäämistä.

Kirjan sisältö jullkisesta johtamisesta oli minulle käytännön kautta tuttua. Se auttoi minua nivomaan ajatuksiani julkisesta johtamisesta teoreettiseen kontekstiin. Olen toiminut julkisissa luottamustehtävissä yli kymmenen vuotta ja saanut seurata erilaisia johtajia töissään. Kuten Virtasen & Steenvallin kirjassa todettiin: ”Julkishallinnon johtamisessa on suuria eroja verrattuna muualla yhteiskunnan sektoreilla toimivien organisaatioiden johtamiseen.” Tämä asia on näyttäytynyt käytännössä silloin, kun uudet johtajat tulevat yksityissektorilta. Kärsimättömyytenä ja tuskaisuus saattaa iskeä, mikäli johtaja on tottunut viemään asioita nopeasti eteenpäin ilman demokratiaprosessia ja vuoropuhelun  kunnioittamista. Kun yksityissektorilta siirtynyt johtaja oppii hahmottamaan julkista johtamisjärjestelmää, jotkut sopeutuvat ja jotkut haluavat palata yksityissektorille.

Kirjan vertaus johtamisesta moniottelijan ammattitaitoon, on mielestäni kuvaava. Moni tilanne, joka vaatii johtamista, vaatii myös näkemystä ja visioita siitä, kuinka asioiden tulee mennä. Aika ajoin johtaja on ristipaineessa ja vahva johtaja kestää paineen sekä ohjaa työtä siihen suuntaan, kun hän sillä hetkellä näkee järkeväksi.

Virtasen ja Steenvallin mukaan julkinen johtaminen vaatii osaamista ja asiantuntemista. Tarvitaan kykyä käsittelliseen ajatteluun, vuorovaikutukseen, tavoitteellisuuteen, optimaaliseen työskentelyolosuhteiden rakentamiseen, kokonaisuuden hallintaan, julkishallinnon arvopohjan huomiointiin ja uudistumiseen. Usein ylin johto on perillä kokonaisuudesta, muttei välttämättä kykene suuren kuvan rinnalla huomioimaan tarpeeksi käytäntöä. Käytännön tasolla haaste on usein päinvastainen.

Etenkin muutostilanteessa, kuten työpaikallani Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa, olisi tärkeää, että johto olisi perillä valtuusto, kaupunginhallitus tason linjauksista. Jotta tämä tieto olisi kaikilla, pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ainakin johto seuraa päätöksen tekoa. Uskon, että näin ristiriidat työssä vähenisi sekä argumentit, miksi jotakin tehdään, paranisi.

Joka tapauksessa selvää on se, että julkisen hallinnon johtaminen on vaativaa työtä.

Liikkeessä

Aloitin tänään uudessa työssäni, johon opinnäytetyöni tulisi linkittää, Jäin virkavapaalle omasta työstäni, nyt hoidan sijaisuutta heinäkuun 2014 loppuun. Opinnot alkoivat. Huomaan, että työasiani ovat nyt aikamoisessa myllerryksessä.

Olen aloittanut jokaista koulutehtävääni, jotka sain viime lähiopetuspäiviltä. Yhtään en ole saanut valmiiksi, mutta kaikkia olen aloittanut. Huomaan, että olen siirtynyt järjestelmällisestä kontrollifriikistä epäjärjestelmälliseksi asiat hoituu painollaan rauhalliseksi tuulenkuljettajaksi.

En tiedä kumpi on parempi tapa, vastata haasteisiin. Tiedän, että ainoa asia, mihin kaaoksessa ja kiireen kiristyessä kannattaa huomioni kohdentaa, on oma itseni ja se, etten anna valtaa elämässäni kiireelle tai ahdistukselle. Tämä palvelee niin opintojani, minua kuin läheisiä. 

Nyt lenkille siis.

Kapasiteettini

Kävin viime viikonloppuna mielenkiintoista keskustelua liittyen ihmisten kapasiteettiin. Kapasiteetti voisin kääntää ihmisen tiedonkäsittelyn rajaksi. Pohdin oman kapasiteettini rajojani. Ajattelen, että ihmisten kapasiteetti vaihtelee ja kapasiteettia on monenlaista. Keskustelu alkoi, kun totesin, ettei kaikilla ole kapasiteettiä ymmärtää tai seurata yhteiskunnallista kehitystä. Jäin pohtimaan termiä kapasiteetti. Onko meillä kaikilla samanlainen kapasiteetti, mutta tilanteet haastavat ja rajoittavat kapasiteettiämme?

Ylen abitreenien mukaan: ”Ihmisen tiedonkäsittelykyvyn kapasiteetti on rajallinen. Ympärillämme tapahtuu koko ajan asioita, joista aistimme paljonkin mutta havaitsemme vain osan.” Ylen abitreenien mukaan: ”Nykyisten tutkimusten mukaan normaali vanheneminen aiheuttaa vain lievää yleisluonteista toimintojen hidastumista.”

Ajattelen, että tiedonkäsittelykyvylläni on jokin raja ja näin on jokaisella ihmisellä. Ehkä mielenterveysongelmat ja ihmisten mielen järkkyminen näyttää todeksi sen, kun ihmisten tiedonkäsittely kyky ylittyy. Nyky-yhteiskunta, kun on käsitykseni mukaan menossa kohti tiedostamisyhteiskuntaan, jossa jokainen joutuu tasapainoilemaan moraalittoman ja moraalisen toiminnan välillä.

Ehkä ihmisten tiedonkäsittelykyvyn raja on se piste, kun ihminen sairastuu masennukseen tai palaa loppuun. Tuolloin työmuisti ei enää toimi, kuten opintonetti kuvaa: ”Työmuisti on parhaillaan käytettävän tiedon varasto. Kun ajattelemme, päättelemme, ja ratkaisemme ongelmia, käytämme työmuistiamme. Työmuistissa ovat siis tarkkaavaisuuden kohteeksi tulleet asiat sensorisesta muistista ja myös mieleen palautetut asiat säilömuistista. Työmuistin kapasiteetti on kuitenkin rajallinen. Emme siis pysty pitämään yhtä aikaa mielessä lukemattomia asioita.”

Ehkä meillä on saatavilla liikaa tietoa ja liikaa monimutkaisia moraalisia kysymyksiä. Ehkä kohtuullisuus ja toimintatavat tässä tieteellis-moraalisessa elämässä on löydettävä.

En taida tulla tässä pohdinnassa paljoakaan viisaammaksi. Tiedostan sen, että inhimillisillä kyvyillä on rajoja. Tunnistan omat rajani ja olen kehittänyt useita keinoja, joiden avulla turvaan perustarpeeni unen ja terveellisen elämän. Esimerkkinä se, että en tee asioita liittyen opiskeluuni, työhöni tai politiikkaan iltaisin klo 21 jälkeen, sillä tiedän muuten heikentäväni yöuntani.

Tiedän kapasiteettini olevan rajallinen. Minussa on vahvuuksia ja heikkouksia, joiden kanssa yritän tasapainoilla. Mutta näin uskon meissä jokaisessa olevan. Kapasiteettini vaihtelee myös esimerkiksi perhetilanteeni mukaan. Jos elämä kotona on vaikeaa, kapasiteettinikin on vähäisempi. Kun kotona menee hyvin, kapasiteettiani riittää useampiin asioihin.

Painin jatkuvasti moraalini ja oikeudenmukaisen ajatteluni näkökulmista. En yleensä ahdistu, mutta ristiriitoja mietin paljon. Ehkä mietintäni saa jatkua ja harjoittelen edelleen elämään ristiriitojen maailmassa.

Lähteet:
http://oppiminen.yle.fi/abitreenit/psykologia/ihmisen-tiedonkasittelyn-perusteet-ps3-0
http://www.opinto.net/web/parser.php?sec=psyk&page=kogni-005-2

Minä, aikuisopiskelija

Huomaan surfaavani jo taitavasti Metropolia ammattikorkeakoulun intranetissä ja havaitsen, että pääni sisäinen kaaos löytää muotoaan. Samanaikaisesti opiskelijaidentiteettini hakee paikkaansa. Mitä opiskelu vaikuttaa minulle? Mitä tarkoittaa se, että olen jälleen aikuisopiskelija? Kuinka saan ajankäyttöni ja arkeni välisen yhtälön toimimaan?

Koen haasteet motivoivina tekijöinä. Olen määrätietoinen ihminen ja minulle on tärkeä toimia niin, että saan jatkuvasti uutta ajattelun aihetta. Olen opiskellut molemmat ammatilliset tutkintoni työn ohella, hyödyntäen työelämän ja koulutuksen välistä vuorovaikutusta. Joustava ja vastuullinen opiskelutyyli sopi minulle loistavasti. Olen yhteistyökykyinen sosionomi (amk), ylioppilas ja lähihoitaja. Olen taitava organisoimaan ajankäyttöäni ja pystyn kantamaan vastuuta. Johtoajatukseni on, että vien loppuun sen, mihin ryhdyn.

Avoin ja myönteinen suhtautuminen uusiin asioihin ja tilanteisiin ovat olleet aina lähtökohtana toiminnalleni. Kriittinen ajattelu ja itseohjautuvuus oppijana ovat varmasti vahvuuteni Mezirowin mukaisen aikuiskasvatuksen ja uudistavan oppimisen näkökulmasta. Toimintaverkostoni työpaikallani, ammattiyhdistys ja poliittisessa toiminnassa tarjoavat minulle mahdollisuuden harjoittaa kriittistä reflektiota, keskustella ja pohtia sekä toimia uudistavan oppimisen vaiheiden mukaisesti.

Koen haasteet motivoivina tekijöinä. Opiskelussani on ollut taukoa ja kaipaan opiskelun kautta uudenlaisia näkökulmia. Uudistava oppiminen liittyy Jack Mezrow:n yms. mukaan elinikäiseen oppimiseen ja ajatukseen siitä, että sen aikaperspektiivi painottuu tulevaisuuteen. Haluan katsoa tulevaan myönteisin mielin, elää elämäni oppien uutta ja kehittyä ammattilaisena sekä ihmisenä läpi elämäni.

Opiskelun ja työelämän välinen vuoropuhelu on opettanut minua ymmärtämään erilaisia työyhteisöjä, niiden toimintatapoja ja minua itseäni sosiaalialan ammattilaisena. Tällä hetkellä työskentelen päihdepsykiatrian klinikalla sosiaaliohjaajana, toimin oman työpaikkani terveys ja päihdepalvelut – osaston henkilöstötoimikunnassa sekä Helsingin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän jäsenenä. Tämä tarjoaa minulle näkökulmia toimia yksityiskohtia ja suuria kokonaisuuksia huomioiden. Tähän työhön jatko-opinnot toisivat tärkeää näkökulmaa.

Oppiminen kuuluu työelämään osana inhimillisten voimavarojen kehittämistä. (Eteläpelto ym. 2007, 179). Tämä ajatus vallitsee omalla työpaikallani ja esimieheni suhtautuukin myönteisesti jatko-opintopyrkimyksiini. Opiskeluintoni lähtee kuitenkin omasta halustani sekä arviostani, että seuraavien vuosien aikana minun on mahdollista suorittaa ylempi ammattikorkea koulututkinto.

Koen, että oppiminen koulutuksen ja työelämän vuoropuheluna on toimiva tapa minulle opiskella. Olen juuri sellainen ihminen, jonka tuleekin olla aikuisopiskelija. Osaan suhtautua kriittisesti uusiin ehdotuksiin, vaikkakin pidän työni kehittämisestä. Tulen toimeen ihmisten, asioiden ja tietotekniikan kanssa sekä olen aina onnistunut ajankäyttöni järkeilyssä. Kohti haasteita siis.

Askel pakon edessä

Kolme ensimmäistä opintopäivää on nyt takana. Päässäni pyörii. Opiskeluuni liittyy uusia työkaluja internetissä. On useita tehtäviä, kotiryhmää, ryhmätenttiä ja ties mitä muuta. Pohdin, että nyt ei ole aikaa voivotella. On toimittava. Perustan oppimispäiväkirjani nyt, vaikka päässäni on opintojen hallinnan osalta kaaos.

En ole vielä ehtinyt jäsentää ajatuksia. Epäilen, ettei tänä syksynä siihen ole aikaa. On priorisoitava. Vaikka ylemmän ammattikorkeakoulun opinnot nousevat priorisointilistallani korkealle, korkeimmalla on perheeni hyvinvointi kuten aina. Myös työpaikan arjen on rullattava. Jos haluan hoitaa opintoni, työni, perheeni ja poliittiset luottamustehtävät hyvin, hoidan asian kerrallaan.

Päätän rajoittaa asioiden ennakointia. Olen huomannut, että meidän perheessä ainoa asia, mikä pitää on se, että suunnitelmat muuttuvat hetkessä. Päätän elää kuin nero. Olen nimittäin kuullut sanonnan jonka mukaan idiootit pitävät yllä järjestystä ja nerot hallitsevat kaaoksen.

Päätän elää päivä kerrallaan. Kohtaan haasteen kerrallaan. Opin asian kerrallaan. Nyt perustan oppimispäiväkirjani, opinaskeleen. Sen tarkoituksena on muistuttaa minua, että askel tulee ottaa kerrallaan. Ei edes tarvitse yrittää ottaa kaikkea uutta tietoa haltuun samanaikaisesti, vaan asia kerrallaan. Kun en takerru yksityiskohtiin, vaan suoritan tehtävän kerrallaan, opinnot etenevät.

Perustan tämän Opinaskel - blogini nyt pakon edessä. Perustan blogini ja totean, että pakolla on joskus saatu myös hyvää aikaa. Nimittäin esimerkiksi silloin, kun päätettiin koulupakosta. Se turvaa osaltaan suomalaista sivistystä. Täten tämä blogi on perustettu. Olen ottanut yhden askeleen opintielläni. Otin askeleen pakon edessä ja uskon, siitä seuraavan hyvää.