Julkista johtamista

Tiistaina on johtamisen tentti. Huomaan, etten ole ehtinyt valmistautua tenttiin niin kunnianhimoisesti kuin ajattelin. Petri Virtasen ja Jari Steenvallin Julkinen johtaminen -kirjan palautuspäivä koitti eilen ja tästä syystä naputtelin tenttikirjasta itselleni tiivistelmän. Pohdin, että ehkä taas kerran asetin tavoitteeni liian korkealle. Ehkä minun tulee opiskella nimenomaan olemaan kohtuullinen itselleni ja luottaa siihen, että kirjojen lukemisen ei tarvitse olla pänttäämistä.

Kirjan sisältö jullkisesta johtamisesta oli minulle käytännön kautta tuttua. Se auttoi minua nivomaan ajatuksiani julkisesta johtamisesta teoreettiseen kontekstiin. Olen toiminut julkisissa luottamustehtävissä yli kymmenen vuotta ja saanut seurata erilaisia johtajia töissään. Kuten Virtasen & Steenvallin kirjassa todettiin: ”Julkishallinnon johtamisessa on suuria eroja verrattuna muualla yhteiskunnan sektoreilla toimivien organisaatioiden johtamiseen.” Tämä asia on näyttäytynyt käytännössä silloin, kun uudet johtajat tulevat yksityissektorilta. Kärsimättömyytenä ja tuskaisuus saattaa iskeä, mikäli johtaja on tottunut viemään asioita nopeasti eteenpäin ilman demokratiaprosessia ja vuoropuhelun  kunnioittamista. Kun yksityissektorilta siirtynyt johtaja oppii hahmottamaan julkista johtamisjärjestelmää, jotkut sopeutuvat ja jotkut haluavat palata yksityissektorille.

Kirjan vertaus johtamisesta moniottelijan ammattitaitoon, on mielestäni kuvaava. Moni tilanne, joka vaatii johtamista, vaatii myös näkemystä ja visioita siitä, kuinka asioiden tulee mennä. Aika ajoin johtaja on ristipaineessa ja vahva johtaja kestää paineen sekä ohjaa työtä siihen suuntaan, kun hän sillä hetkellä näkee järkeväksi.

Virtasen ja Steenvallin mukaan julkinen johtaminen vaatii osaamista ja asiantuntemista. Tarvitaan kykyä käsittelliseen ajatteluun, vuorovaikutukseen, tavoitteellisuuteen, optimaaliseen työskentelyolosuhteiden rakentamiseen, kokonaisuuden hallintaan, julkishallinnon arvopohjan huomiointiin ja uudistumiseen. Usein ylin johto on perillä kokonaisuudesta, muttei välttämättä kykene suuren kuvan rinnalla huomioimaan tarpeeksi käytäntöä. Käytännön tasolla haaste on usein päinvastainen.

Etenkin muutostilanteessa, kuten työpaikallani Helsingin sosiaali- ja terveysvirastossa, olisi tärkeää, että johto olisi perillä valtuusto, kaupunginhallitus tason linjauksista. Jotta tämä tieto olisi kaikilla, pitäisi kiinnittää erityistä huomiota siihen, että ainakin johto seuraa päätöksen tekoa. Uskon, että näin ristiriidat työssä vähenisi sekä argumentit, miksi jotakin tehdään, paranisi.

Joka tapauksessa selvää on se, että julkisen hallinnon johtaminen on vaativaa työtä.