Lineaarinen malli ja spiraalimalli ovat klassisia työnkehittämisen ja päätöksenteon malleja. Lineaarisessa mallissa edetään kaavamaisesti ja vaihevaiheelta, kun spiraalimallissa eteneminen tapahtuu arviointia, paluuta, pysähtymistä ja kehittämistehtävien, sisältöjen ja toimenpiteiden uudelleensuuntaamista sekä tarkistamista.
Huomaan, että oma toimintani päättäjänä, opiskelijana ja kokemissani
tutkimushankkeissa tapahtuu yleensä spiraalisesti. Huomaan, että ympärilläni
oleville ihmisille tapani toimia voi näyttää kaoottiselta ja
epäjohdonmukaiselta, sillä jäsentelen ajatuksia sekä muokkaan ajatuksiani
tiedostoissa useita kertoja, kunnes viimeinen versio työstäni on valmiina.
Esimerkiksi olen kirjoittanut huomisen HSY:n kokouksen asioita moneen paperiin ja tiedostoon, olen kysynyt lisätietoja ja pohtinut asioita
mielessäni erilaisista näkökulmista. Olen lopettanut pohdinnan ja aloittanut sen alusta. Olen syventynyt asioihin useita tapoja käyttäen, mutta tiedän,
etten ole vieläkään valmis. Keskustelu käynnistyi jo ennen kuin ehdin lukea
esityslistan. Nyt olen sen lukenut, mutta minulla on ajatus, että luen esityslistan vielä huolellisesti ennen kokousta. Näin päässäni pyörivät palaset
asettuvat loogisesti kokonaisuuteen päätöksenteon pohjaksi.
Samalla spiraalimallisella tavalla luonnostelin
opinnäytetyöni suunnitelmaan ja ehkä juuri tämän ominaisuuden vuoksi, ajattelin
opinnäytetyöni olevan toimintatutkimus. Toisaalta asiat työympäristössä
vaikuttivat opinnäytetyöni suunnitelmaan niin, etten voi tehdä
opinnäytetyötä intensiivisestä avokuntoutusohjelma – Mankelista, vaan joudun
aloittamaan koko työn alusta.
Onni tässä asiassa on se, että opinnäytetyöni törmäsi
seinään tässä vaiheessa. Haasteena puolestaan on se, että minun pitäisi
palauttaa huomenna opinnäytetyön suunnitelma Metropolia ammattikorkeakouluun, mikä ei onnistu minusta riippumattomista syistä.
Anoin lisäaikaa ja katsotaan, kuinka käy. Ehkä yritänkin tehdä opinnäytetyöni lineaarisella mallilla. ;)
LÄHTEET:
Salonen Kari. Näkökulmia tutkimukselliseen ja toiminnalliseen opinnäytetyöhön. Opas opiskelijoille, opettajille ja TKI-henkilöstölle. Oppimateriaaleja. Puheenvuoroja 72. Raportteja. Tutkimuksia. Turun ammattikorkeakoulu.
Salonen Kari. Näkökulmia tutkimukselliseen ja toiminnalliseen opinnäytetyöhön. Opas opiskelijoille, opettajille ja TKI-henkilöstölle. Oppimateriaaleja. Puheenvuoroja 72. Raportteja. Tutkimuksia. Turun ammattikorkeakoulu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti