Minna Ruotsalainen haastattelee Tayssin yleissairaalapsykiatrian perheterapeutti Susanna Mannersuota Tehy-lehdessä 1/2014. Mannersuon mukaan mitä vain voi sattua milloin vain ja kenelle tahansa. Tärkeintä auttamistyössä on, että välittämisen tunne ja läsnäolo välittyy. Samat tunteet ja haasteet on läsnä työssäni matalan kynnyksen päivätoiminnassa Kontulan Symppiksessä. Työntekijöiden jaksamista voidaan ehkäistä vain tiedostamalla riskejä ja sijoittamalla auttamistyötä tekevien ihmisten hyvinvointiin. Kuinka voi auttaa, jos itse on avuntarpeessa?
Empaattinen vuorovaikutus on lähtökohta sijaistraumatisoitumiselle. Kun kohtaa toistuvasti muiden ihmisten kärsimyksiä, se vaikuttaa hitaasti auttajan omaan kokemusmaailmaan ja sen liittää omaan sisäiseen tunteiden- ja tiedonkäsittelysysteemiin. Traagisten tarinoiden takia kokemus elämästä ja uskomukset ihmisistä alkavat vähitellen muuttua. Tätä muutosta ei voi auttamistyössä estää. On tärkeää huomioida, että se ei ole lähtöisin auttajan henkilökohtaisista ominaisuuksista, vaan työn sisällöstä. Ammatillisen toiminnan huomaa tällaisessa tilanteessa juuri siinä, miten auttaja pystyy käsittelemään näitä sijaistraumatisoitumisessa tulleita reaktioita. Päinvastoin epäammatillista käytöstä on se, että kieltää asiakastyön vaikutukset itsessä ja työyhteisössä. (Nissinen 2007, 140-141.)
Auttajalla on riski väsyä
Mannersuo toteaa: ”Tilanteet koskettavat usein, mutta se ei näy niinkään potilastyössä romahtamisena tai itkuun purskahtamisena. Joskus kyynel pilkahtaa väkisin silmänkul-maan. Työtä tehdään omalla persoonalla ihmisten hätähuutojen keskellä.” Tällöin auttajaa uhkaavat sijaistraumatisoituminen, myötätuntostressi ja uupumus. Omien rajojen vetäminen on välttämätöntä, sillä ylikuormittuneesta auttajasta ei ole kenellekään apua. (Ruotsalainen 2014)
Koska päihdetyössä on yleistä, että kohtaan usein äkillisiä kriisitilanteita, joihin liittyy paljon kärsimystä, kipua ja jopa kuolemia, on henkilöstön hyvinvointi turvattava. Päihdetyön asiakkaat tarvitsevat tukea kauhukokemuksissaan esimerkkinä väkivallan teot, itsemurhat, uudet diagnoosit. On luonnollista, että nämä tilanteet herättävät tunteita.
Ruishalmeen & Saariston mukaan auttamistyötä tekevä työntekijä tuo auttaja-autettava-suhteeseen aina palasen omaa henkilöhistoriaansa. Syvästi eläytyvä ja empaattinen työntekijä saattaa helposti väsyä työroolissaan. Auttajan on tärkeää tunnistaa itsessään tapahtuvat psyykkiset reaktiot. Selkeä käsitys auttamisen mahdollisuuksista ja rajoista osaltaan mahdollistavat työssä jaksamisen ja työn mielekkyyden. Itsestään huolehtiminen ja omien rajojen tunnistaminen ehkäisevät työssä uupumista. Henkisesti vaativassa ja kuormittavassa työssä tukeudutaan usein työtovereihin. Työyhteisö pystyy usein tarjoamaan tilannetta ymmärtävää tukea. (Ruishalme & Saaristo 2007, 122-125.)
Kun huolehdit itsestäsi, voit huolehtia myös muista
Työssäni Kontulan Symppiksessä henkilöstön hyvinvointi on keskiössä. Kun henkilöstö voi hyvin, he jaksavat auttaa myös asiakkaita. Järjestämme tilaisuuksia tunteista keskustelulle ja lopetamme aina viikon epäammatilliseen purkuun, jonka tavoitteena on keskustella työssä heränneistä tunteista ja purkaa niitä. Tuolloin on tarkoitus riisua henkilöstöltä työrooli ja avata viikolla syntyneet tunnelukot.
Tärkeässä roolissa työssäjaksamisen näkökulmasta ovatkin epäviralliset ja viralliset kes-kustelut työyhteisössä sekä luottamuksellinen työilmapiiri. Ne tukevat työssäjaksamista. Tärkeintä on järjestää aikaa tunteista keskustelulle, koska ilman aikaa, monet tunteet, jois-ta on syytä keskustella jää keskustelematta. Auttajan hyvinvointi on turvattava, jotta autet-tavia voidaan auttaa. Työyhteisön on tärkeä auttaa auttamistyötä tekeviä ihmisiä. Näin varmistetaan se, että auttajat jaksavat auttaa ihmisiä tulevaisuudessa.
Lähteet:
Nissinen, L. 2007. Auttamisen Rajoilla. Helsinki. Edita Prima Oy.
Ruishalme, O. & Saaristo, L. 2007. Elämä satuttaa - Kriisit ja niistä selviytyminen. Helsinki. Gummerus.
Ruotsalainen Minna. Tukena elämän varjoissa. perheterapeuttu Susanna mannersolan haastattelu. Tehy –lehti 1/2014.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti